perjantai 30. maaliskuuta 2018

Miestenlehdet ja mun lehdet

Olen pitänyt Voi Hyvin-lehteä vähän hurahtaneiden lehtenä. Itseäni pidän vaikeasti hurahtavana. Tai korjaan, että pidän itseäni vaikeasti pitkäaikaisesti, syvällisesti hurahtavana. Niin vai pelkästään vaikeasti hurahtaneena?

Pikkuhurahduksia voi olla päivän mittaankin useita. Säntäilen työhuoneesta pois intona kertomaan ideoitani. Mm. lyhyt muistini onneksi suojaa, etten sano kaikkea ääneen. Usein asia on unohtunut, kun pääsen 10 m matkan paikkaan, missä on kuulijakuntaa.

Työhuoneeni ovelta taitaa olla jo ura suoraan ystäväni Ntinäpsän työpisteelle. Siinä on pikkuinen laatikosto, jolle on kovin kiva istahtaa.

Lattiauran lisäksi laatikoston päällä lienee mun hanurin mallinen kuoppa. Ehkä sen vuoksi istun siihen vähän peruutustekniikalla. Kuka kestäisi nähdä koivupuussa oman hanurin jättämän kuopan? Kun nyt ajattelen tarkemmin, ehkä Ntinäpsäkin peittää kuoppanäkyvyyttä paperipinoilla ja ties millä.

Joskus on mieleeni häivähtänyt, että ne olisivat vinkkinä, ettei nyt kaipaa mua siihen istumaan. Hah, on ehkä vaan kateellinen! Hän joutuu itse istumaan pehmeällä työtuolillaan ja sikäli hänen hanurista ei tässä merkityksessä jää puhuttavaa jälkipolville.

Korostan, että ei tässä merkityksessä - muuten varmasti.

Koska ajatukseni, ideani ja mielenkiintoni vaihtuu muistikapasiteettiani nopeammin, on syvällinen hurahdus jäänyt kokematta. Melkein.

Siksi, että omaan näennäisen rauhallisen ja hillityn tilan oton keskusteluissa, on muilta jäänyt mun sinkoileva pään sisältö kuulematta. Melkein.

Tunnen ihmisiä, joiden asia on aina tärkein ja siksi se pitää kertoa kovalla äänellä ja koko ajan. Jos siihen ominaisuuteen yhdistäisi mun ajatusten juoksun samanaikaisesti vähintään kahdeksaa juoksurataa pitkin, luulen että saisin uuden merkityksen sanalle yksinäinen. Tällä hetkellä tunnistan vain välillä sellaisia ”voi ei…” ilmeitä, kun ajatukseni tekevät ratarikkoja.

Tässäkin mietelmässäni lähdin radalta numero 1.

Nyt taidan olla radalla 7.

Palaan radalle 1.

Nykyään kauppakorissani on pystyyn asetettuna aina uusi Voi Hyvin-lehti. Asettelu on tärkeää.
Yhdistelmänä keski-ikäinen nainen ja Voi Hyvin-lehti nostaisi säälipisteet kassajonossa tappiin. Pidän sen piilossa. Entä Jallu tai Kalle miehellä kauppakorissa.? Myydäänkö niitä miestenlehtiä vielä? Oliko joskus lehteä nimeltä Erotica?

Katos, olenkin aika hyvä näissä! Ehkei kolmella nimellä ihan Jaajo Linnonmaan käsittelyyn kannattaisi lähteä, mutta pikkujoulujen tietovisassa voisi päästä pisteille. 

Riippuu pisteiden jaon perusteista.

Erotica. Lehti sisälsi uskoakseni erotiikkaa ja oli noin mukavasti nimetty. Naisten puolella on vastineet näille. Anna, Eeva ja vaikka Leivotaan. Tarkemmin kun ajattelee, niin Erotica ja Leivotaan ovat sisällöltään aika liki toisiaan. Arkeen voi tuoda näillä vähän twistiä, mutta ilmankin pärjää.  Se olkoon vain yksi esimerkki. Muihin samankaltaisuuksiin on vain mielikuvitus rajana.


Ratarikko!!!

Taas.

Epäilen, että hän joka kassajonossa katsoo myötätuntoisesti hymyillen mua ja mun uutta lehtirakkauttani, ei ole vielä keski-ikäinen. Hänen ajatuksissaan ehkä surullisella tavalla haen jotain sisältöä elämääni ja uskon kaikkeen hörhöilyyn mitä tarjolla on. Niin minä ainakin ajattelin ennen. Rahastusta rikkailta keski-ikäisiltä. Silloin pidin ajatusta köyhästä keski-ikäisestä liki mahdottomana. Nykyään näen sellaisen aina kun katson peiliin.  Sekin vielä.

Repun pohjalla lojunut Voi Hyvin 2/18



Yksi sivu. Vain yksi sivu riitti siihen, että lehti oli taas ostamisen arvoinen.
Täsmentäisin tekstiä vain siltä osin, että ei tarvitse tietää mitä haluaa. Lentoon voi lähteä siltikin. Oleellista on tunnistaa tarve lähteä lentoon. Pitää luottaa, että oikea suuntaa löytyy ehkä jo nousuvaiheessa tai myöhemmin. Jos putoaa syöksytyylillä alas, viimeistään siinä kohtaa voisin suositella ainakin kaksi kertaa miettimään, valitseeko samaa suuntaa enää uudelleen.

Niin olenko itse aina miettinyt? En. Mutta sitähän ei nyt kukaan kysynyt.

Lopeta nyt se haaveilu ja ala tositoimiin!

Edes pikkuinen pala kerrallaan.

Ei kommentteja: