Rakkaudesta vehkeeseeni

Rakkaudentunnustus. Pyykkikoneelleni.

Ei pyykeille.

Pyöriikö muilla pikkuhiljaa kasaantuva setti vaatetta pyykkikorin pohjalle, jonka osoitetta ei oikein tiedä? Ei motivoi pyykkäämään, kun en mä vaan tiedä mihin ne ihme rytkyt puhtaanakaan laitan. Epäilen, ettei muilla ole samaa ilmiötä.

Toisaalta niin luulin siinäkin kohtaa, kun ajattelin olevani ainoa nainen, joka on liki aina eriparisissa sukissa. Hah! Hillitty, hallittu työkaverini KooKoo jäi kiinni samasta asiasta. Ja hei, samoin myös sama tyyppi reikäisistä sukista.

Tämä on yksi esimerkki siitä sisäisestä kokemuksesta, että olen huono nainen. Huonoon naiseen ei tässä kohtaa liity sellaisia teemoja, mitä huonoon naiseen voisi liittyä. Nyt liikuttiin vain sukissa.

Ystäväni Ntinäpsä yrittää opettaa mulle jonkinlaisia elämän järjestystä ja hallintaa ylläpitäviä juttuja. Supi-sukkapidikkeet. Ne löytyi lokerostani. Ntinäpsä; olen niin yrittänyt, niin paljon olen yrittänyt. Mun aivoistani puuttuu vaan täysin Supi-sukkapidike osio.

Kuten sukiltani parit. Loppuelämäni. Ja todennäköisesti sen jälkeenkin.

Vanhimman tytön sukista olin muuten tarkka. Ne piti olla sävy sävyyn muiden vaatteiden kanssa. Nää junnut... 10 v ja 12v. Kai niillä useimpina päivinä on sukat jalassa. Jonkun väriset. Jonkun pariset. No tähän liittyy laajemminkin samaa ilmiötä. Vanhimmalle tytölle laitoin aamuksi vaatteet valmiiksi - sävy sävyyn. Helpostikin vielä liki 12v. Nää junnut... Kai niillä useimpina päivinä on vaatteet päällä. Jonkun väriset.

Ntinäpsä pudistelee päätään, kun seurailee toimiani. Monessa asiassa. Enää se ei ihmettele, enää se ei kysele. Ainakaan niin paljon. Mutta kyllä se musta silti tykkää. Tai ainakin mä tykkään siitä. Ja hei! Ntinäpsä ei ole ankea, vaikka on järkevä. Sillä on rivot ja ronskit puheet. Ja teot.

Kuten monet elämäni asiat, myös pyykinpesun olen opetellut kantapään kautta. Uskoisin itse vastanneeni pyykeistäni n. 10 v alkaen. Mitä sekin sitten tarkoittaa? Ainakin vastasin pyykin tekemisestä. Pesinköhän juuri koskaan vaatteitani?

Mulla on vahva muistikuva, että nyrkkipyykillä hoideltiin hommat. Pestiin pyykit. Aika liottelua taisi olla. Eihän sitä lämmintä vettäkään ikinä tullut. Linkona toimi froteepyyhe, johon rullailin vaatteet ja siitä kuivumaan. Tyttö hääräili.

Muistan yhden kerran, kun isä hääräili. Siinä kävi meinaan niin, että olin tulossa Korkkiskan kanssa Ränniltä kotiin fillareilla. Pimeässä. Ränni oli kortteli, johon kokoontui kaikki sadat kaupungin nuoret viikonloppuöisin. Kaukaa jo nähtiin, että kytät (no hei tietenkin kytät, poliiseiksi ne muuttui vasta työkaveruuden myötä) oli pysäyksissä edessä vilkut päällä. Lähestyessä huomattiin, että tutut jätkät oli pysäytetty. Se nauratti siinä määrin, että en tajunnut, että itseltäni puuttuu valot. Sillä oli vaikutuksensa pimeässä  ja yhtään en nähnyt maassa makaavia fillareita. Niitä päin ja sarvien yli suoraan siihen kyttäauton etuovelle.

Sakot valojen puuttumisen vuoksi. Soitin suutani. Putkaan suun soittamisen vuoksi. Taas.

Se mainittakoon, ettei silloin ollut mitään kiinnostuneita viranomaisvaihtoehtoja. Nuoret laitettiin putkaan ja sillä selvä. Ainakin, jos oli jäänyt silmätikuksi.

Liki koko aikuisen ikäni olen ollut sekä työni vuoksi, että lisäksi täydestä sydämestäni huolissani ihmisistä ja ilmiöistä. Siitä huolimatta en todellakaan koe jääneeni paitsi huolenpitoa tai asioihin puuttumista. Sille ei ollut tarvetta. Ei edes jälkikäteen ajateltuna. Asioita vain sattui ja tapahtui. Kyllä mä pärjäsin. Ja pärjään. 

Niin, isä hääräili. Pyysin  nimittäin soittamaan isälle, että hakee mut kotiin. Pyyntöni otettiin todesta. Useimmitenhan taisi olla niin, että se oli suurin pelko. Vanhemmille soittaminen. Eikä niille kyllä soiteltukaan. Salaisuutena säilyi temmellykset. Nyt soitettiin.  Isä tuli ja haki tytön kotiin. Pahin rangaistus tuli aamulla, muutama sana: "Kyllähän se pettymys oli". Niin se isä verkkaisesti virkkoi.

Osui ja upposi. Syvälle. Lujaa.

Se oli toinen kerta, kun isä sanoi jotain nuhtelevaa. Eka kerta oli, kun 5v juoksin auton eteen tielle. Senkin muistan. Osumisen ja uppoamisen. Syvälle. Lujaa.

Vieläkään ei ole selvinnyt, miten isä hääräili? Miten liittyy pyykin pesuun? Se oli nimittäin yöllä hakenut mun reissussa rähjääntyneen paidan ja liotteli sen puhtaaksi asti. En tainnut ikinä kuitenkaan pitää sitä enää isän nähden. Ettei se yht'äkkiä muistaisi tapahtumaa. Olihan ilmeistä, että tollaset unohtuu tosta vaan. Yksi mukulan haku putkasta sinne tai tänne. Niin se SiSe toivoi.

Muutamaa vuotta myöhemmin pesin tietty käsin Siskon kolmea neuletta, joita olin lainannut. Unohtui siihen pesuvatiin viikoksi-pariksi likoamaan. Huolellinen esivalmistelu ennen kaikkea. No, niistähän oli kaikki värit levinneet, kun sain inspiraation jatkaa pyykkäystä seuraavaan vaiheeseen. SiSe pesee ja kuivaa. Palauttaa kauppaan. Ei kai sitä nyt uusista neuleista kuulu väri lähteä! SiSe saa tukon rahaa hirmuisten pahoittelujen kera. Huijari. Suuren ketjuliikkeen huijari. Toimiiko se armahtajana? Niin ja nuoruus.

Nykyään on pelit ja vehkeet. No, mulla on vain yksi peli ja vehje. Pyykkikone. Ei kuivausrumpua. Se olisi jo hifistelyä tällaiselle kylmien pesuvatien keskellä kasvaneelle.

Se on se ilta klo 22.00 kun alkaa meikäläisen show. Monta koneellista. Yhdessä 2 vaatetta, yhdessä 200 vaatetta. Mitä milloinkin. Huomiseksi kaikki vaatteet. Koneen tai ulkona vietyn yön kautta aamulla päälle. Ripustelu henkareihin ilmalämpöpumpun eteen verholistaan olohuoneen ikkunalle. Pattereille. Pyykkiteline... se on aina täynnä. Mikä sitä vaivaa? Tässä SiSen kierrossa vaatekaapitkin on hifistelyä. Kuka niitä vaatteita nyt johonkin kaappeihin kantelisi? 

- lapset. 

Sain melkein hengenhdistusta kun hain itelleni sukkia nuoremman tytön kaapista. Sillä on siellä ihan häikäisevän siistit vaatepinot. Mitä se nyt tolla tavalla, pikkuinen <3 Lattian näkemisen jälkeen kaappia voi toisaalta pitää korjaavana kokemuksena. Toi nuorin, jätkä. Se on myös melkoisen tarkka jutuistaan. Se ei vaan ihan aina tiedä, missä sen jutut on <3.

Hei, vaikkei tämä mun pyykkirumba noudata oikeita pyykkirumban askelkuvioita, niin saan kunnian toistamiseen vastata ystäväni PauMelan kysymykseen, että millä me pestäänkään pyykki. Jo vuosia sitten päiväkodin eteistiloissa saatoin hänet liki yllättää nuuhkimasta meidän muksujen vaatteita. Tällä hetkellä tytön slimetehdas ansaitsisi provikkaa. Se ei muuten ole mikään pikkupaja, vaan oikea tehdas. Sieltähän pöllein tietty Formilin, tuon Lidlin jumalaisen pesuaineen. Nyt mennään sillä. Ja haistaan? Jaa'a. Ties mille.