Saisinko lomaa itsestäni?

On tiettyjä merkkejä, mistä tunnistaa, että mun kesäloma on lähestymässä. Tai no ainakin ne ovat merkkejä siitä, että sen olisi paras olla lähestymässä.

Entisestään kohtuullisen kokoinen muistilappujen kasa vain kasvaa. Siihen on näet näppärää liittää viime kesäloman jälkeen kertyneitä rästejä. Joka kerta tavoittelen steriilin puhdasta pöytää. Niinkun siinä mielessä, mitä puhtaalla pöydällä tarkoitetaan työpaikalla. 

Olen oppinut ihanilta työkavereilta termin EK. Steriili, tai edes puhdas työpöytä olisi kokemus, jonka haluaisin kokea Ennen Kuolemaa. Se on mulle vähintään yhtä extreme, kuin jollekin muulle Huippuvuorten valloitus. 

Ehdottoman tehokkuuden vaikutelman luo, kun kirjoittelee neonvärisiin lappuihin toinen toistaan hienompia kirjain- ja sanayhdistelmiä.

Tästä seuraa kaksi ajan käytön tasoa; 
1. aika kuluu lappujen kirjoittamiseen
2. aika kuluu lappujen tulkitsemiseen

Kohta 1 sujuu hyvin. 

Kohta 2 ei suju. Miten keski-ikäinen nainen ikinä voi muistaa mitä milläkin rustatulla asialla on tarkoittanut. Olleellisestihan lapun sisältöön vaikuttaa myös fiilis, jolla lappu on kirjoitettu. 

Tästä taas seuraa ajankäytön taso 3. 

Siinä lappu heitetään silppurilaatikkoon täysin käsittämättömänä, jota ei vaan kukaan voi ymmärtää. Ja silppurilaatikko pitää tyhjentää. Ja koska mun silppurilaatikkoni on aina täynnä, en jaksa työntää sisältöä siitä ison silppurisäiliön pikkuaukosta. Eli pitää hakea se hemmetin silppurin ison luukun avain eri paikasta. 

Ja kun lähden hakemaan sitä, unohdan mitä olen hakemassa. Uskoakseni se ei ollut mitään tärkeää. Voin siis tovin häiriköidä Ntinäpsää, kutitella ja puhua rumia. Edeltävä lause luo ehkä vääränlaisia mielikuvia. Kaikki tapahtuu kuitenkin vaatteet päällä, eikä kutitelulla ole tarkoitus provosoida rumien puhumista, eikä rumien puhumisella kutittelua. Toimivat itsenäisinä tekoina. 

Kuulen hyvän keskustelun, johon liityn mukaan. Tulee kahvijano. Lähden kaffeelle keittiöön. No mutta siellä ne hyvät jutut vasta ovatkin! Naurua vedet silmissä. Kaksi vakinaurattajaa; johto ja alapää.

Kauhee pissahätä! Vessaan siis. Vessassa olen pissan pituisesti puhelimella. Selaan Facebookia. Siitä muistuukin mieleeni yhdet kengät, mitkä näin Sokoksella. Kipaisenkin siellä yht'äkkiä. 

No koska olen Sokoksella, voin samantien käydä parissa muussakin paikassa. Ai niin ja lasten kirppiksellä on hyvä paluumatkalla poiketa katsomassa, onko oma paikka yhtään tyhjentynyt. Siellä voinkin huomata kellon lähestyvän lounasaikaa. Olisi hyvin hyödyllistä ajankäyttöä hakea ruoka samalla reissulla.

Kävelen ohi kultasepäliikkeen. Pam! Siitä se ajatus sitten lähti. Haluan neljännen ja viidennen reiän korvaan. Huikkaan oviaukosta, että riittäkö kaksi minuuttia parin reiän tekoon. Kuulemma riittää. Istun tuoliin, kysyy laitetaanko punaiset hoitokorvikset? Juu, juu. Ne on hyvät. Ammu nyt vaan jo. Aiemmat kaikki reikäni olenkin tehnyt hakaneulalla. Tunsin jotenkin tässä hetkessä itseni hyvin vastuulliseksi, järkeväksi aikuiseksi. Ei hakaneulaa. Joskus saan minäkin niin tuntea.

Jatkan Sokokseen. Kerään salaattini. Punnitsen, maksan. 

Lähden töihin, joka on tien toisella puolella. Suojatietä ylittäessä huomaan, että prkl! Missä on mun puhelin!! Pikakelaus päässä. Se oli vielä Sokos vol. 1. Ehkä seuraavassakin paikassa? Johonkin hyllyn reunalle olen sen laskenut. 

Palaan takaisin samoja reittejä. Takaperin laskien kolmas paikka tuo osuman. Siellähän se on kassan lähellä. Ai kato, myös avaimeni. Niitä en osannutkaan vielä kaivata. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Nokka kohti työpaikkaa. Haasteelliseksi sen tekee irrallinen tavarapaljous käsissäni. On avaimet jättimäisellä kaulanauhalla (että löydän ne paremmin milloin mistäkin), puhelin, joku hämärä huopapussukka rahapussina, salaattisatsi ja salaatinkastike. Kassit yms. olisi hifistelyä.

Rahapussin virkaa hoitava huopapussukka on askel järjestelmälliseen suuntaan. Ihan juurihan pidin kortteja taskujen pohjilla. Ne alkoi jotenkin levittäytymään, niin että yksi oli yhden takin taskussa ja toinen toisen jne. Ongelma kasvoi, kun enhän tarpeen tullen muistanut mitä takkeja omistan. Niinpä eräänä päivänä otin, niputin ne ja iskin huopapussukkaan kaikki. Ainakin pari kk:tta on menty näin. Enkä ole kovin montaa kertaa vielä hukannut sitä. Riittänee yhden käden sormet. Bravoo SiSe!

Pääsen töihin. Puhelin on suussa hampaiden välissä, kun taistelen itseni läpi lukittujen ovien keittiöön. Siksi siinä on niitä hampaan jälkiä.

Jaaha, kello. Se näyttääkin niin paljon, etten ehdi syömään. Salaatti jääkaappiin ja hommiin.

Samaan aikaan toisaalla... Silppurilaatikkoni nököttää yksinäisenä ja unohdettuna ison silppurisäiliön päällä kallellaan. 

Itse olen työhuoneessani ihmeissäni kymmenkunta uutta silppuriroskaa kädessäni. On se nyt kumma kun joku on kähveltänyt mun silppurilaatikon! Ihme touhua. 

Eihän kesäloma tältä pelasta, mutta antaa hengähdystaukoa. Hiukan vähentää kierroksia. 

Ja tässä kului alle tunti. Saman voi kertoa melkein 24:llä. Ikävä kyllä.