REPPUREISSUT

Ismon imeytys

Olen taas löytänyt uudestaan Ismon.

Alangon Ismon. 

Ei kai se hukassa ollutkaan, mutta ei päälimmäisenäkään. 
Hillittömän tuntemisen kokemuksen aiheutti Ismo mulle viime syksynä.

Se tuli ja lauloi siinä Porin teatterin lavalla.

Kaikki oli hyvää ja rauhallista. Mulla oli kuitenkin tunne että selkä iskettiin kiinni selkänojaan ekasta äänestä, joka lavalta kuului!

Tukka sojotti taaksepäin, suu oli auki ja tuijotin silmät pingispalloina reilun kolmen tunnin setin hengittämättä.

Se niinkun ui siitä mun avoimesta suusta sisään ja imeytyi minuun. 

Ismo Porin teatterissa 22.10.2017

Sen jälkeen kaikki on ollut toisin. Minussa, tai minuun - on imeytynyt Ismo. 

Kuten aina, tämäkin kokemus aiheutti sen että mielestäni jokaisen pitäisi saada kokea Ismon taika. Sikäli typerä ajatus, että taika tietenkin perustuu vain mun ja Ismon väliseen juttuun. 

Yön pimeinä tunteina sain silmiini ennen mitään julkisuutta Ismon keikan Kansallisteatterissa. Sillä samalla hetkellä klik-klik-klik ja lippu oli mun! Sain valita kaikista riveistä etu- ja takarivin välillä.

Valitsin rivin nro 2.

Siinä en olisi tyrkky ja säälittävä, ylipainoinen bändärin fossiili. Olisin ajan hermoilla oleva, seesteinen keski-ikäinen nainen. Se on kuitenkin oikeasti ihan hemmetisti kauempana kuin eka vaihtoehto. Joltain osin. Bändäri en ole ollut, enkä myönnä tyrkkykään olevani. Vain ehkä hippasen säälittävä ja fossiili nyt ainakin.

Ja hei, kukaan ei halua palata sanaan ylipainoinen. 

Vesterisen Tero

Piti niellä kohtuullisen kokoinen pettymys siitä, että samana päivänä, samaan kellon aikaan, samassa kaupungissa musisoi erittäin ihqu (Tero) Vesterinen yhtyeineen.

Hitsi vieköön, jos jonkun hymy tarttuu, se on Teron! 

No, kaikkea ei voi edes keski-ikäinen nainen saada, joten nokka kohti Ismoa.

Vesterinen yhtyeineen Porissa Kehräämöllä 21.10.2017.

Kato Mara Balls!

Mutta kas; Mara Balls Korjaamolla! Tähän tutustuin viime elokuussa Reposfäärissä.

Mara Balls toimisi hyvänä jälkkärinä Ismolle. 

Korjaamo? So what - sekaan vaan!

Reposfääristä mieleen oli jäänyt sopivasti repivä musa, hyvä meno, ketunhäntä ja basisti Aapo. 

Mara Balls Reposfäärissä 12.8.2017

Persfylleistä pussikaljaan

9.3.2018 ja bussiin! 

Tämän ikäiset ei enää mielellään matkusta Onnibusseilla, ne on kovapenkkisiä ja ahtaita. Persfyllit ei pehmennä istumista. On hämmentävää kun omistaa kehossaan asioita, joiden käyttötarkoituksesta ei ole mitään käryä. Persfyllit on yksi niistä. Sijaitseehan siinä lähiseudulla muitakin paikkoja, joiden käyttötarkoitus on välillä unohduksissa.. Ehkä siitä aiheesta tarkemmin joku toinen kerta.

Eli persfylleistä bussiin, Satakunnan Liikenteen bussiin. Ai että, kun oli komiat oltavat. Neljä tuntia ihan yksin, kukaan ei puhu mulle, eikä mun tarvitse puhua kenellekään.  

Se mikä toiselle on suru, on toiselle nautinto! 

Meikäläisen turnauskestävyys on tunnetusti kova, jos puhutaan kauppojen kiertelystä. Siihen ei tarvita ruokaa, juomaa eikä rahaa. 

Jotenkin sain sujuvasti uppoamaan viisi tuntia kierrokseen, jonka urheiluhenkisesti vedin läpi kaksi kertaa: Kamppi, Forum, Stockmann, Lush, Sokos. Kamppi, Forum, Stockmann, Lush, Sokos. En ostanut mitään, en mitään.  Urheilusuorituksesta poiketen ei ollut juomataukoja, ei hurraa huutoja. Oli vaan hillittömän painava reppu. Ja nälkä. Ja jano. 

Mutta kato Helsingissä ei tuhlata aikaa asioihin, mitä voi tehdä Porissakin. 

Reissurepun pohjalla, alimmaisena oli iltavaatteet. Iltavaatteet tarkoittaa tässä kohtaa kahta eri vaihtoehtoa. Ei kai kotona voinut vielä tietää, mikä fiilis on pukeutumisen hetkellä. 

Pukeutumisen hetkellä? Missä? Jotenkaan ei kiehtonut ajatus riisua itseään yleisen vessan märälle lattialle. Mutta koska olen nainen, osaan ratkaista tilanteet - sovituskoppiin mars! 

Kiitos Vila, sinun kopissasi vietin pitkät hetket riisuen ja pukien, riisuen ja pukien. Toisaalta toisessa vaatteessa mahamakkaroiden lisäksi tuli esiin monia muitakin makkaravalmisteita. Toisaalta toisessa oli parempi olla. Toisaalta toinen taas toisaalta katsoen näytti vanhan ihmisen vaatteelta. Lopputuloksena päädyin farkkuihin, joilla olin koko päivän ollut ja paita; niin se oli se paita millä olin koko päivän ollut. Näin toimii nainen, joka ei osaa päättää mitään ennenkuin lopulta tekee päätöksen.

Olisi tuntunut jo liki rikokselta myös meikata samaisessa Vilan kopissa. 

Siis eurolla assan vessaan. Se oli märkä ja tunnelmaltaan sopivan räkäinen. Olin onnistunut valumaan vapauden tunteeseen. Minä, reppu ja pari keikkaa. Tässä vaiheessa olisi miljöö jo vaatinut pussikaljaa. Ja ehkä pikkupöhnääkin. 

Sellaiseen en kuitenkaan heittäydy ennen Ismoa.

Tyypilliseen tapaani melkein myöhästyin. Ei edes viisi tuntia riittänyt siihen, että olisin turvallisen ajoissa paikalla.

No ei tietenkään. 

Sieluni veli

Istuin. Valot sammui.

"Kun aamu hämärä
Sä avaat ovesi
Niin hengitä
Hengitä

Kun astut tyhjyyteen
Sen hurjaan kaaokseen
Niin hengitä
Hengitä

Niin kaikki muutkin tekevät
Niin heikot kuin myös väkevät
Joku hiljaa toinen huohottaa
Joka henkäys sua odottaa
Sua rakastan, sen ymmärrän
Kun hengitän

Kun karkaat ikävään
Tai kohtaat varjosi
Niin hengitä
Hengitä

Mä olen lähellä
Odotan kivellä
Ja hengitän
Hengitän

Niin suloinen on elämä
Katkeran mielen peittämä
Kuoleman kellot herättää
Meidät taas uuteen elämään
Sua rakastan, sen ymmärrän
Kun hengitän

Hengitän
Hengitän

Hengitä
Hengitä
Hengitä"

Ei mitään epäselvää. 

Liikutuksen vyöry iski alahuuleen voimalla. Ensimmäinen biisi. Rakkain biisi. Ensi sekunneilla salista poistui kaikki muut ihmiset. Oli vain minä, Ismo ja ääni.

Niin ja se hitsin alahuuli. 

Koko reilun kolme tuntia yritin tutkia tuota miestä. Ismoa. Mikä siinä on? Onko se pantava? No ei se niinkun sillä tavalla ole.  Onko se hyvän näköinen? No ei se niinkun sillä tavalla ole. Onko se pelimies? No ei se niinkun sillä tavalla ole. Tarkennuksena, löytyy hänestä nekin puolet, mutta ei niinkun sillä tavalla. 

Siitä sitten lähti mielikuvani liikkeelle... Vaikka kaikki ehkä onkin loppuun asti suunniteltua, niin silti mulle kaikki iski aitona. Mielikuvissani biisit tulee Ismon rintalastaan kiinnitetystä isosta ruuvista, jostain jota voi kiristää. Illan edetessä biisi biisiltä se kiristyy ja kiristyy. Rintalasta painuu joka kierroksella lähemmäs selkärankaa. Viimeisen biisin lopussa sitä ei saa enempää väännettyä.

Kaikkensa antanut.

Mietin muita; Juha Tapiolla laulun sanat tulee leikkisästi poukkoillen pitkin kylkiä alhaalta ylös, koko matkalta. Lauri Tähkä sylkee niitä voimalla just siitä kohtaa. Housunsa etumuksesta. Kukas vielä... Jostain syystä tähän sekaantuu Nikke Ankara. Sillä ne valuu hitaasti, hyvin hitaasti ylhäältä alaspäin. Hitauden voimasta kehossa kaikesta on tullut alaspäin valuvaa. Vielä yksi; Cheek. Sillä biisit kimpoilee päästä ulos ja takaisin sisään. Melkein voi nähdä sähköisen myrskyn pään ympärillä.

Mutta kaikki oli miehiä. En vaan tiedä miksi? Ehkä siksi, että Ismokin on Mies.

Olen nainen, keski-ikäinen, syttyvä ja kaiken lisäksi jollain tavalla onnistunut sotkeutumaan psykiatriaan. Lopputuloksena päätelmiä ja mielikuvia, joihin pystyy vain edellä olevat ominaisuudet omaava. Tai sitten vain minä.

Reiluun kolmeen tuntiin mahtuu ne tärkeimmät. Hengityksen kautta käydään hautausmaalla, synnytään nuorena tai ehkä seitsemän päiväisinä. Kuljetaan kriisistä kriisiin ja vietetään taiteilijaelämää vaikka vittu, kuinka vituttais. Risteyksessä voidaan vain hämmästellä että kuka puhuu.

Olin kylläinen. Nälkäisenäkin olin kylläinen. 

Kaikkeni ottanut.

Punkkua pullosta

Mutta hei, ei voi jäädä tuleen makaamaan. Keski-ikäinen nainen säilöö edellisen kokemuksen niin, että voi siihen oikean hetken tullen palata. Keski-ikäinen nainen on hyvä säilömään.

Matka kohti Korjaamoa. Mara Balls. Jotenkin mielessä vieläkin häivähtää, että olenko nyt ihan kohderyhmää? Lippu on hankittuna, joten sikäli voin ajatella ainakin olevani oikeutettu osallistumiseen.

Bussilla Kisahallille ja ulos. 

Pikku kävely ja Korjaamon ovelle. Ahaa, olenkin väärällä ovella.

Kuuluu mennä vintin puolelle. Sinne siis. 

Löydän kapean puuportaikon, jonne asetun joukon jatkoksi. Silmäys ympärille riittää - voisin olla näiden jokaisen kanssajonottajani äiti. Näiden jokaisen pojan äiti. 

Tyttösiä ei siinä ollut.

Koin hyvin tärkeäksi pitää esillä kännykässä olevaa lippua. Se ikään kuin kertoi muille, että olen harkitusti saapunut paikalle. Todennäköisempää on siitäkin huolimatta, että mun ajateltiin ehkä olevan bändiläisen sukulaistäti tms.

Onneksi, todellakin onneksi olen matkassa reissureppuni kanssa. Käsilaukun olisin ehkä tunkenut hihaan tai ties minne. Se olisi jo ollut yliampuva varustus tähän hetkeen. Olin myös hiljaa tyytyväinen, että laitoin repun Tehy-logon päälle pinkin possutarran kotoa lähtiessäni. Se toi sellaista "vitsit mä oon villi" -fiilistä. Joku saattoi ehkä ajatella sen edustavan jotain kannanottoa. Ainakin toivon niin. Voiko possutarra edustaa vaikka vegaaniutta? Uskon että sillä aatteella olisin paljon lähempänä paikan genreä. Ehkä olen väärässä, mutta olisihan joku vihreä lehdykän kuvakin ollut omiaan repun logona. Niin tai näin, Tehyä en olisi halunnut siellä(kään) mainostaa.

Sisälle pääsy kertasi kokemukseni ainakin sadalla. Pieni tila täynnä lisää poikia, joiden äiti olisin voinut olla.

Täti ottaa ja sukkuloi itsensä lavan eteen. Tämä on mun hillitön taito. Hukkaan ei ole mennyt vanha ravintolatyön kokemus. Osaan sukkuloida. Myös ilman prikkaa.

Ehkä ylikorostan taitoani, ehkä tädille tehtiin vaan tilaa.

Mutta sitten se musa alkoi. En ollut enää täti. Olin yksi yleisöstä, joka syttyi musasta. Edessäni seisoi Aapo, the basisti. Reposfäärissä hän jo nappasi sympatiani. Ja samalla ihmetyksen. Ai että kun kun on komiaa, kun joku on vaan niin in, tai sitten ehkä ihan out.

Lavalta lähti punkkupullo kiertämään. Mitä tekee täti, joka ei ikinä juo punkkua? Se ottaa tietenkin hyvän huikan. Tietenkin. Koska juuri sillä hetkellä se ei ole täti, se ei kieltäydy mistään, se elää hetkessä. Se toteaa niellessään että hemmetin pahaa. Kääntyy ja ojentaa pullon seuraavalle, joka toteaa että "kiitos ei". Whaaat!!?? Että voi olla idiootti!

Me kaikki juodaan täällä tätä punkkua. Me ollaan me. Meillä on hyvä fiilis.

Onneksi jo seuraava osaa korjata tilanteen. Huh, kaikkia tänne päästetäänkin.

Jälkkäri teki tehtävänsä. Auttoi jotenkin pääruokaakin sulamaan.

Ulos lähteminen ravisutti päätä. Oon mä aika nainen. Siellä olin yksin ja selvinpäin.

Tulin, näin ja koin. 

Sytyin.