Tämän viikonlopun piilokameraotos näyttäisi kohdallani tylsältä.
Enimmäkseen mistä vaan kuvakulmasta asiaa tarkastelisi, näkisi oranssipunavalkoisen pussilakanan. Ehkä hivenen haljun vaaleita, tyynyn muovaamia karvan törrikkäitä nököttäisiä pussilakanan reunasta.
Siltä se näyttäisi, mutta totuus on toinen.
Tämä on mielenosoitus!
Mielenosoitus siitepölyjä vastaan.
Täynnä raivoa olen päättänyt olla astumatta ulos. Sen verran aatteen ihminen olen, että ilmeisesti päätin olla myös nousematta sängystä.
Hah, vapiskoon siitepölyt! Minua ette saa!
Tämä ei ole ensimmäinen mielenosoitukseni.
1980 osallistuin tietenkin, kuten arvata saattaa Niilo Yli-Vainion organisoimaan keskikaljamarssiin. Jälkikäteen saan lukea, että tavoitteena oli saada keskiolut takaisin Alkoon.
Äitini, kaikkien fiilispohjalta toimimisen äiti - siis minunkin äiti- oli sillä tuulella silloin.
Marssi oli siis juurikin noin neljä vuotta ennen, kuin itse aloin hyödyntämään ruokakauppojen olutantia täydellä teholla. Oli ne tietyt kaupat, mistä myytiin kaikille. Oliko silloin Siwoja vai mitä ne oli? Siinä Antinkadulla Ratsulaa vastapäätä oli ainakin yksi, josta 15-vuotiaan terävyydellä saattoi hakea viikonlopun tainnuttavan satsin ilman kysymyksiä.
Oli myös tietyt juoksukaljakaupat. Ei niistä sen enempää.
Sana näistä kiiri ilman somea liki samalla nopeudella. Kaikki tiesi kuviot.
Eli kuten huomaat, ei mun kaljamarssillani ollut mitään merkitystä.
Parempaa tulosta toivon tässä akuutissa mielenosoituksessani. Taistelen silmieni puolesta! Yksilön ulkoiluoikeuksien puolesta! Tasa-arvon puolesta!
Toimisikohan joku marssi tässäkin asiassa? Tilani on saanut sisäisen raivoni kasvamaan mittasuhteisiin, missä ehkä olisi vaarallista antaa sen tulla esiin. Nyt se vain pirskahtelee melko mitättömissä yhteyksissä saaden kohtuuttomia mittasuhteita. Ääh, lähinnä siis vain sanallista mässäilyä, jos ei ymmärretä toimia kuten SiSe asian näkee. Ja mainittakoon, että elämme hetkiä, jolloin Sisen näkemys on aina oikea.
Jos nyt lähtisin marssille, ottaisin mukaani moottorisahan, megafonit, maaliämpärit ja kyltit. Niin, tulisiko kukaan muu mukaan? Tuskin. Ehkä niin on parempi.
Rakastan puita ja etenkin metsää, puiden perheitä. Tässä tunnelmassani vetäisin kaikki sileäksi. Näen ne vain siitepölyn lähteinä, vit**maisuuttaan siitepölyn lähteinä.
Megafoniin kai huutelisin niitä oleellisia asioita, jotka viime päivinä on kilauttaneet kelloani. Enpä tohdi niitä tässä mainita, sen verran mitättömiä ne ovat. Maalilla vetelisin mitä mihinkin, en tiedä. Jotenkin sen olemassa olo vaan tuntuu tärkeältä.
Kyltit? Mitä niissä sitten lukisi? Ja millä pitäisin niistä kiinni?
Ei hemmetti, jos lähtisin matkaan jollain "elämä on ihanaa, siitepöly kiusaa lihavaa" termistöin. Pitäisi olla jotain UGH! - tyylistä.
Tämä vaatii vielä hiontaa. Ja koska siitepöly on ulkomaailman kunkku nyt, niin jatkan tätä yksinäisen raivokasta mielenosoitustani sisätiloissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti