Aikuinen nainen; fakta vai fiktio

Aikuisuudesta.

Aikuiset tykkäävät siivota, puhuvat politiikkaa ja tekevät vain harkittuja asioita. 

Ne on niinkun saaneet elämän valmiiksi, jota sitten vaan eletään.

Ja hei, aikuinen on jokainen yli 20v!

Näin se SiSe tuumaili joskus. Siltä se aikuisten elämä näytti.

En nyt ihan varmaksi voi sanoa, että lähipiirissä olisi siltä näyttänyt, mutta etäisesti aistein että noin se menee.

Niin, mistäköhän moinen aistimus oikeastaan tuli?

Siis eihän meillä kukaan siivonnut - ei isä, enkä minä. 

Politiikka. Isoin oppini politiikasta oli, että äänestämään mennään aina. Se tehdään minuuttia ennen äänestysajan loppumista, ei piiruakaan aiemmin. Suotavaa on myös tehdä se jollain tavalla näyttävästi. 

Harkitut asiat.. no joo, kai sekin on harkittujen asioiden tekemistä, kun teot jää harkinnan asteelle. 

Valmis elämä. Onko niitä?

Just nyt entistä enemmän ihmettelen, miksi ja mistä kaikesta huolimatta aikuisuuden asteikkoni on muodostunut.

Kai minunkin elämääni kuuluu vaihe, jossa yritin toteuttaa jonkinlaista asialinjaa. Ei se ollut kovin pitkä vaihe, kunhan kokeilin ja kyllästyin. Silloin oli jotenkin merkityksellistä, miltä asiat näytti ulospäin. Piti olla hillitty ja muuta tollasta uskottavuuteen liittyvää. Pöh, lienikö sillä sisäisen maailmansa kieltämisellä mitään yhteyttä uskottavuuden kanssa. 

Näin keski-ikäisenä haen edelleen aikuisuutta. 

Pyrin kyllä tekemään siitä markkinakelpoista materiaalia, jota suu vaahdossa myyn nuorille aikuisille. 

Ympärilläni on aikuisia ihmisiä. Niin, ainakin jollain asteikolla mitattuna.

Psykiatriassa on muuten ihan oma mittaristo. 

Sillä kohtuullisen kieroutuneella huumorintajulla ei tavallisella mittaristolla pärjätä. 

Ne mitä aiemmin jäi häveliäisyyssyistä tekemättä, voi nyt tehdä "koska mä voin". 

Mikään ei kuitenkaan takaa niiden tekemisten järkevyyttä. 

Ja järkevyys on tietty aikuisuuden kriteeri. Juu, näin on.

Jos alkaa näyttämään liian seesteiseltä, voi aina räjäyttää kaiken atomeiksi.

Atomeista voi koota jotain uutta. Asettaa ne eri järjestykseen. Todeta puuttuvia osia. Hyväksyä tai kapinoida muutoksia.

Sitten voikin todeta, ettei se elämä tainnutkaan olla valmis. Ei edes seesteisyydestään huolimatta.

Sikälikin on hurjaa, ettei itse edes pidä niitä naruja aina kädessä, millä räjäytyksen saa aikaan. 

"Niin särkyvää, on onni tää..." kunnia Pauli Hanhiniemelle, ei Yölle.

Niinhän se on. Syystä tai toisesta.

Hitsi, eksyin johonkin atomeihin ja syviin vesiin. 

Oikeasti ei siitä pitänyt olla kyse.

Oikeasti on kyse siitä, että olen törmänyt jossain tilanteissa kommenttiin, että ei kai enää mun ikäisenä...

Esimerkkinä tulee mieleen kulmalävistys. Tiedätkö, tohon rehottavan kulmakarvan päähän. Joku hillitön tuulimylly siihen. 

Kuulemma se juna on mun kohdalla mennyt jo. Mutta kun mä haluan!

Onneksi, onneksi - kuulethan huokuvan ylpeyden äänessäni - lapsi nro 2 ilmoitti haluavansa rustokorun <3 Siis korvan yläkolmannekseen lävistyksen. Se niin saa sen. Ei tarvi sitten keski-ikäisenä haikailla asioita, joita voi tehdä jo 12v. 

Ja samalla reissulla minäkin istun pallille. Koska mä voin. Ainakin yksi reikä kulmakarvan liki. Koska mä voin. 

Sitten me kaksi; äiti ja tytär lähdetään liikkeestä pois. 

Äiti on ylpeä tyttärestään ja itsestään.

Tytär..., no se saattaa olla ylpeä itsestään, mutta häpeää äitiään. 

No okei, äitikin joutuu vähän työskentelemään sen eteen että tämä oli hyvä juttu. Joutuu miettimään, että tukka yltää reiän päälle. Ettei kukaan huomaisi. Hetken kuluttua voi jo todeta, että "on kai se jo kauan ollut. Ei, en muista koska se siihen ilmestyi". Mun muistillani se ei edes ole valehtelua, kun tapahtumasta on aikaa enemmän kuin pari tuntia.

Ei se nuori SiSe todellakaan ajatellut, että on keski-ikäisenä siinäkin mielessä vielä keskeneräinen, että edellä mainittua asiaa miettii.

Harkinta. Onko tämä sitä? 

Ei ole. Tämä on toimertumattomuutta. Tämäkin. 

Elämäni on joltain osin yksi toimertumattumattuuden vyyhti.

Joltain osin ei todellakaan.

Ennenkuin ehtii kissaa sanoa, olen tehnyt jo ratkaisuja, joita muilla on tapana harkita. 

Harkinnan kohtuukäyttäjä en ole, enkä sellaiseksi tule.

Eli bye-bye, aikuisuuden harkitsevaisuus.

Politiikka. Ei mitään imua. 

Katselen asioita ihmisarvon kautta. Ikävä kyllä politiikka pyrkii tätä määrittämään euroissa.

Siivous.

Älä ikinä tule ilmoittamatta! 

Jos mahtuisin, niin piiloutuisin sohvan alle. Vetäisin verhot kiinni. Ovi lukkoon.

Kai sitä nyt voi soittaa etukäteen. 

No puhelimeni on aina äänettömällä, en jaksa puhua puhelimessa.

Viesti on ihan ookoo. 

Ei tekstiviestiä, kun kuka niitä nyt enää huomaa.

Whatsapp on ookoo. 

Hyvä on viestittää ainakin vuorokautta ennen.

Oliko tällä jotain tekemistä siivouksen kanssa? Mitä luulet?

Aikuisuus. 

Ei mitään käryä, mistä siinä on kyse.

Lisäys 27.10

Siinä se on. On se hieno.
Kulmakoruani en voi vielä esitellä. Aloin nuukailemaan. 
Totesin lävistäjälle, että nyt kehtaan yksinkin tulla, kun olen jo sisällä käynyt.
Mitä tekee hän?!?!
Hän teitittelee ja toteaa, ettemme me nyt niin vanhoja olla. Joku vanhempikin, ihan 70v oli käynyt asioimassa. 
Niiiiin väärä vastaus!

Ja hei, isona alan lävistäjäksi.
40€ käteisenä. Ei kuittia. 
Veroton tuntiliksa 160€. 
Kelpais .